Kuuskoskelle kohosi uusi punatiilinen
meijerirakennus 1890-luvulla. Tilan lypsykarja tuotti kartanon
meijerille maitoa, josta valmistettiin voita höyrykäyttöisellä
kirnulla. Aikakirjojen mukaan lehmiä on ollut parhaimmillaan
pitkälle toista sataa.
Tässä nykyisessä Museotalona
toimivassa rakennuksessa toimi vuonna 1906 perustettu Auran
Osuusmeijeri vuodet 1907 - 1925. Osuusmeijeri oli aluksi meijerirakennuksen
ja sen koneiden vuokraaja, sittemmin sen omistaja. Auran Osuusmeijerin
siirryttyä vuonna 1925 omiin uusiin toimitiloihinsa,
osti Kuuskosken kartano takaisin entisen meijerinsä.
Kartanon meijeristä tuli myöhemmin myös kuivuri,
se toimi hammaslääkärin tilana ja sodan aikana
venäläisten vankien sijoituspaikkana. Museotalon
seinustalla on vielä entisestä käytötarkoituksesta
todistamassa meijerin lastauslaitureita. Museotaloon on nyt
sijoitettu yhden miehen kulttuuriteon ansiosta laaja esinekokoelma.
|