>Virtuaalivierailu
>Museotalo

>Kuparikokoelma

 

Kuparikokoelma

 

Kuparikokoelmaan kuuluu kupariset kahvipannut 1700-luvulta. Kahvipannuissa oli nokassa läppä, jotta torakoita ei pääsisi pannuun.

Tinaesineistöä (lasikokokoelman yhteydessä) käytettiin 1700-luvulla ylimpien säätyjen kodeissa. Tinasta tehty renessanssityylinen kynttilänjalka on ollut käytössä jo 1700-luvulla.

Kupari metallina on tunnettu jo pitkään. Kuparisepät eli vaskisepät ovat valmistaneet taloudessa tarvittavia esineitä kuten vesisaaveja, ämpäreitä, lypsykiuluja, kauhoja, vuokia ja kattiloita kuparista aina keskiajalta lähtien. Astioiden korvat kiinnitettiin niiteillä, jotka tehtiin sata vuotta sitten siten, että seppä leikkasi kapean kuparisuikaleen kiersi sen rullaksi ja vasaroi sen litteäksi.

Vaskiseppä valmisti kahvipannuja. Eri kokoisten kahvipannujen valmistaminen oli ongelmallista, sillä eri kokoisille pannuille tarvittiin kullekin oman kokoisensa alasin. Kahvipannut oli ajoittain paitsi kuurattava päältäpäin myös tinattava sisältäpäin, koska käsittelemätön kupari patinoituu myrkylliseksi. Tätä varten syntyi tinurien ammattikunta.

Käyttäessään kuparisia astioita ruoanvalmistukseen ja säilytykseen ihmiset ovat tulleet käyttäneeksi myös siihen sopivia astioita, sillä kupari on huono kasvualusta bakteereille.

 

 
Suurenna kuva

Kokoelma

Suurenna kuva

Kansia

Suurenna kuva

Kuparivuokia

Suurenna kuva

Kahvipannu

 

© Conseils Oy 2003