Koskipirtin kokoelmat koostuvat
lähinnä talonpoikaisista huonekaluista, tarve-esineistä,
työkaluista ja ryijykokoelmasta. Niillä on tarkoitus
antaa kuva elämästä talonpoikaisyhteisössä
1800-luvun jälkipuoliskolla.
Tunnelmaa luovat kokoelman lukuisat pöydät
ja penkit, samoin suuri määrä erilaisia muita
huonekaluja. Kokoelmaan sisältyy kaappeja, tuoleja, astiahyllyjä
sekä muita taloudessa tarvittavia esineitä kuten
puu- ja kupariastioita, lasia, työkaluja ja tekstiilejä.
Lauri Jäntti toteaa kirjassaan Talonpoikaisesineistön
katoavaa kauneutta, (WSOY 1961):
"Tähdennän, ettei kyseessä
ole kotimuseo, vaan esinekokoelma."
Esineistö ei ole miltään määrätyltä
alueelta kerättyä, vaan on pikemminkin kokoelma
aikakaudella käytössä olleista tarvikkeista.
Tyyliltään ne edustavat välimuotoa talonpoikaisesta
ja tilallisten tyylistä.
Koskipirtin kokoelmista on riittänyt
aineistoa keräilijä Lauri Jäntin lukuisiin
kansanperinnettä käsitteleviin kirjoihin. Merkittävimmistä
kokoelmista mainittakoon ryijykokoelma, pohjalaisten huonekalujen
kokoelma sekä mahtavat uunit, niiden oheistarvikkeet
ja talonpoikaiset tarvekalut. Koskipirttiin on sijoitettu
talonpoikaista työtä kunniottava kokoelma puu- ja
peltotyökaluja.
|
|
|