Meijeristä Museotaloksi
Kanslianeuvos, kirjailija Lauri Jäntin intohimoinen kiinnostus
vanhojen tavaroiden keräilyyn on saanut täyttymyksensä Koskipirtin
pihapiirissä toimivassa Museotalossa, jossa on esillä yli 2000
esinettä hänen lähes 3000 esineen kokoelmastaan. Niillä kaksikerroksiseen
Museotaloon on sisustettu kymmenen eri aikakausia esittelevää
osastoa, joista Maitotaloushuone,
Lasihuone sekä Posliini-
ja Kuparihuone sijaitsevat
rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Yläkerroksessa ovat Ajoneuvot
ja työvälineet -osasto, Vitriini- ja Jugend-huone, Työläisperheen
koti, Herrasväen
olohuone, Sotamuistojen
korsu, Talonpoikainen tupa ja Ylioppilaan
boksi.
Museotalon yläkerrasta löytyvät lisäksi 1950-, 1960-, 1970- ja 1980-luvun omat ajankuvat huoneiksi
puettuina.
Koskipirtin pihapiirissä sijaitseva rakennus on ehtinyt nähdä
monenlaisia vaiheita. Se valmistui Kuuskosken kartanon meijeriksi
1890-luvulla. Sittemmin sen tiloissa toimi Auran Osuusmeijeri,
aluksi vuokralaisena ja jonkin aikaa myös omistajana. Sen siirryttyä
omiin uusiin tiloihin (1925) osti Kuuskosken kartano takaisin
entisen meijerinsä. Kartanon meijeristä tuli myöhemmin myös kuivuri,
se toimi hammaslääkärin vastaanottotilana ja sodan aikana venäläisten
vankien sijoituspaikkana.
Tämä Kuuskosken kartanon museoksi kunnostettu vanha meijeri on ollut kokoelmineen
yleisölle avoinna 1970-luvulta lähtien. Se antaa kävijöille Lauri Jäntin pitkän
elämänkokemuksen voimakkaasti sävyttämän läpileikkauksen talonpojan, työläisen, porvarin,
sotilaan ja opiskelijan elämästä 1800-luvun lopulta lähes 1970-luvulle saakka.
|